torstai 17. huhtikuuta 2014

Päijät-Hämeen Tuotekehittäjät: Käyttäjäkokemuksia!

Päijät-Hämeen Tuotekehittäjät: Käyttäjäkokemuksia!: Tänne jokainen voi käydä kirjoittamassa käyttäjäkokemuksia eri tuotteisiin ja palveluihin liittyen! t. Kirsi

3 kommenttia:

  1. Minulta pyydettiin käyttäjäkokemusta Salpauksesta, joten raapustan sen nyt tänne ensimmäiseksi.

    Sain Tuote-ja palvelukehittäjän ammattitutkinnosta tiedon perinteisesti sanomalehti-ilmoituksen kautta joskus lokakuussa 2013. Otin sähköpostilla yhteyttä koulutuksen yhdyshenkilöön, joka neuvoi minua kääntymään oppisopimuskouluttajan puoleen. Heidi Kari vastasikin nopeasti postiini ja myös tapaaminen työpaikallani järjestyi joustavasti. Vaikka pian selvisikin, ettei oppisopimus ollut minun tapauksessani mahdollista, sain Salpauksen oppisopimuskoulutuksesta erittäin positiivisen kuvan. Otin uudelleen yhteyttä koulutuksen yhdyshenkilöön ja kerroin, etten voi osallistua koulutukseen oppisopimuksen kautta, mutta olisin silti kiinnostunut ja kysyin muista vaihtoehdoista. Lähetin saman sähköpostikyselyn muutaman viikon päästä uudelleen ja jätin myös henkilön puh.vastaajaan soittopyynnön. Vaikka en saanut mitään vastausta, päätin varmuuden vuoksi kuitenkin ilmoittautua koulutukseen. Ilmoittautuminen osoittautui hankalaksi, sillä nettisivuilla ei ollut ilmoittautumisohjeita. Lopulta etsin koulutussihteerin puh.nro ja soitin hänelle. Hänkään ei löytänyt nettisivuilta ilmoittautumismahdollisuutta, mutta lupasi ystävällisesti välittää ilmoittautumiseni eteenpäin. Koska ilmoittautumisesta ei tullut koskaan vahvistusta, jäi minulle kuitenkin vähän epävarma olo siitä oliko nimeni oikealla listalla vai ei.
    Heidi Karilta olin oppisopimustapaamisessa kuullut, että koulutuksen alkaminen siirtyisi todennäköisesti tammikuulle 2014. Niinpä vuoden vaihteen jälkeen yritin taas saada koulutuksesta infoa. Lopulta onnistuin saamaan koulutuksen yhdyshenkilön puhelimitse kiinni. Hän kertoi, että saman viikon kokouksessa asia ratkeaisi ja lupasi heti infota minua asiasta. Koska pariin viikkoon en kuitenkaan saanut mitään tietoa, soitin uudelleen samoin tuloksin. Tässä vaiheessa alkoi kyllästyttää ja aloin selvittää missä muualla kyseistä koulutusta olisi mahdollista saada. Olinkin valmistautunut aloittamaan opiskelun Helsingissä, kun yhtäkkiä maaliskuussa 2014 sain sähköpostiini Lahden koulutuksen esitteen ja aikataulun sekä maininnan, että saisin vielä kutsun, josta ilmenisi missä tiloissa koulutus järjestettäisiin. Koulutus alkoi 25.3. ja 24.3. sain pyydettyäni (sillä mitään kutsua ei kuitenkaan tullut) tietää missä seuraavana aamuna pitäisi konkreettisesti olla. Jos en tällä hetkellä pystyisi niin joustavasti järjestelemään töitäni, en näin lyhyellä varoitusajalla olisi pystynyt aloittamaan opiskelua Lahdessa.
    Vaikka yhdyshenkilöltä en saanut tarvitsemiani koulutustietoja, selvittivät muut Salpauksen työntekijät kaikki tarvittavat asiat nopeasti ensimmäisen opiskelupäivän aikana. Siitä kiitos:)
    .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      kiitos tästä rehellisestä kommentista. Puhuimme asiasta myös huhtikuun 2014 valmennuspäivässä käyttäjäkokemuskeskustelun ja osallistujien omien tuotekehitystöiden yhteydessä. Rooleja miettiessämme nousi esille, että kehittäjän on välillä oltava mm. sinnikäs sissi. Sitä sinä olet tässä prosessissa ehdottomasti ollut. Hienoa, että kaikkien kiemuroiden jälkeen olet kuitenkin mukana.

      t. Kirsi

      Poista
  2. Hei,
    Kiitos tästä palautteesta ja tämä sinun kokemuksesi on kannustanut ja oikeastaan antanut aiheen Tuotekehittäjän eat:n kehittämistyöhömme. Saako käyttää? :) Olemme saaneet palautetta, että meidän nettisivumme ovat aavistuksen epäselvät ja asiakkaat joutuvat soittamaan monia puheluita saadakseen vastauksen koulutuksista - olisipa tässä meillä kehitettävää...Otamme kopin tästä kehittämisestä vastaan. Terkuin Mia

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.